sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Ratsastelua&Valmennus(Anita)&Kärryilyä

valmennuskuvat maneesissa otettuja ja torstain ulkokentältä otettuja. Menivät vähän sikin sokin..:) Torstai 5.9
Ratsastin Rupsulla kentällä. Menin perusjutut, pysähdyksiä&ympyröitä&laukannostoja ja sitten laukan ylläpitoa. Lisäksi tein suoria linjoja (pituushalkaisijoita, kokorata-leikkaata, rata poikkisuuntaan leikkaa yms.) Oli ihana <3 Tosin, alussa hieman tahmea, mutta kun pisti eteen, niin pienen pukin kautta lähti liikkumaan..:) Iskä oli mukana ja kuvasi:)
Sunnuntai 8.9 (valmennus)
Mulla oli siis Anitan valkku. Me aloitettiin pohkeenväistön opettaminen ponille. Eli Anita auttoi maastakäsin ja mä annoin ponille pohkeenväistön apuja A:n ohjeiden mukaisesti. Oppi hirmu nopeasti, jolloin väistätti oikeasti ihan pohjetta!! :) Lisäksi tehtiin ympyröitä ravissa ja laukassa ja lisäyksiä kokorataleikkaalla. Poni on kehittynyt NIIN paljon!!! Liikkeet ja tasapaino on aivan eri tasolla, kuin alussa. Hieno poni <3 Äiti ja Ida oli mukana ja Ida kuvasi :)
Sunnuntai iltapäivä
Olin sitten valmennuksen jälleen Idan kanssa Hartsan ja Juuson luona :) Ida ratsasti Hartsaa ja mä ajoin Juusoa. Mentiin ensin siinä lähitiellä ja sitten lähdettiin pienelle maastolenkille. Molemmat ponit olivat hirmu kivoja ja käyttäytyivät hyvin ! :) Juuso oli hieman laiska, mutta kun laittoi eteen, meni kivasti. Hartsa oli melko reipas!
En jaksanut paljoa kirjoittaa, mutta vähän joka päivistä! :D
Tämä on kyllä vanha kuva kesältä, mutta lisäsin tän nyt, kun on niin kiva :)






Laukkaa! :D






Tää on mun mielestä kiva :)

Huomaa, että poni kulkee silmät kiinni ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti