Tänään mulla oli ensimmäinen valmennus, jonka piti Tuisku. (mukana tallilla olivat äiti, Marika ja Emmi) Se meni paljon paremmin, kuin olin odottanut!! aluksi menin kevyessä ravissa ympyröitä molempiin suuntiin. Menin hieman isompia, ettei joutunut heti alkuun taivuttaa sitä kaulaansa. Sitten aloin tekemään toiseen päätyyn ympyrää, jota ensin pienennettiin niin pieneksi, kuin ravissa vain voi mennä ja sitten isonnettiin taas normaaliin kokoonsa. Yllätyin positiivisesti, kuinka pienessä tilassa Rupsu pystyi ravissa kääntymään! :-) Sitten lähdimme tekemään ravi-laukka, laukka-ravisiirtymiä. Alussa Rupsu meinasi tehdä ns. "ajolähtöjä", joten jouduin tekemään usein pidätteet ja sit uus nosto napakammin. Mutta loppunostoissa se meni hyvin! :) Noiden laukkojen jälkeen me pidettiin välikäynnit. Sitten aloitettiin laukkaamaan niin, että menin lisättyä laukkaa pitkät sivut paino jalustimilla ja päätyihin lyhyille sivuille kootummassa laukassa laukkaympyrät. Se meni tosi kivasti ja reippaasti! :) Sitten mentiin loppuverkaksi kevyttäravia uraa pitkin reippaasti ja tehden välillä ympyröitä. Loppukäynnit menimme tielle Emmin kanssa kävelemään. Rupsu oli hirmu hikinen, koska oli niin lämmin ilmakin, mutta vaikutti hirmu tyytyväiseltä. Muutamaan otteeseen myötäsi alaskin.
Tänään oli myös Rubinsin 6-vuotis synttärit! :) Annettiin sille ns. "synttärilahjaksi" ratsastuksen päätteeksi kuusi lakunamukkaa ja kaksi porkkanaa. Sitten se pääsi viilentävään suihkuun ja ulos takaisin. Pestiin vielä Emmin kanssa meidän molempien satulat, Emmi omansa ja minä omani. Niistä tuli oikein hienoja ja huomenna vielä öljyän ne;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti